Mikä on Rail Baltica?
Vuonna 1935 höyryjuna matkusti 1700 kilometriä Tallinnasta Berliiniin noin 27 tunnissa. Nykyään sama matka kestää 60 tuntia. Välillä on 60 asemaa ja yhdeksän junanvaihtoa.
Matkustaminen on hauskaa, mutta lentoliikenne saastuttaa. Me haluamme torjua reissaamisen haitat ympäristölle. Tahdomme matkustaa junalla Euroopan metropoleihin — mukavasti, helposti, ekologisesti ja nopeasti. Tahdomme Rail Baltican.
Rail Balticalla tarkoitetaan nopeaa junayhteyttä Suomesta Baltian maiden halki Keski-Eurooppaan. Ks. myös Wikipedian merkintä.
Ajatus saattaa kuulostaa kaukaiselta haaveelta, mutta se ei suinkaan sitä ole. Euroopan unionilla on olemassa valmis suunnitelma nykyaikaisen rautatieyhteyden rakentamiseksi Tallinnasta Varsovaan. Tämä vuonna 2020 valmistuvaksi aiottu, 1200 kilometriä pitkä rataosuus on jopa yksi kuudesta eurooppalaisesta prioriteettiväylähankkeesta — se on osa Euroopan unionin Trans-European Transport Networks TEN-T -ohjelmaa. Suomi kytkeytyisi rataan aluksi lauttayhteydellä Helsingistä Tallinnaan. Koko hankkeen hinnaksi on arvioitu noin 3,2 miljardia euroa.
Ongelmana on, että suunnitellulta ratahankkeelta puuttuu rahoituspäätös. Kysymys ei siis ole siitä, että rata olisi mahdoton toteuttaa, vaan siitä, että Rail Baltican rakentaminen on poliittinen päätös, jota ei ole uskallettu tehdä.
Meidän mielestämme viivyttelyn on loputtava: Rail Baltica on rakennettava. Haluamme Rail Baltican, koska se yhdistää Suomen eurooppalaiseen liikenneverkkoon ja Keski-Eurooppaan. Haluamme Rail Baltican, koska se hillitsee ilmastonmuutosta siirtämällä ihmiset ja tavarat teiltä ja ilmasta raiteille. Mielestämme Euroopan unionin on asetettava etusijalle ne liikennehankkeet, jotka hillitsevät ilmastonmuutosta, tuottavat etua raideliikenteelle ja yhdistävät Eurooppaa. Juuri tätä on Rail Baltica.
Rail Baltica on rakennettava. Kesäkuun eurovaaleissa valitaan uusi EU-parlamentti, joka voi heti käynnistää hankkeen edistämisen. Ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta Rail Baltica on välttämätön. Sen rakentamiseen on ryhdyttävä nopeasti. Vaadi sitä ehdokkaaltasi.
Europarlamentissa asiaa ovat tähän mennessä ajaneet erityisesti Vihreät. Tutustu Vihreän europarlamenttiryhmän Rail Baltica -sivuun.